tiistai 10. maaliskuuta 2015




Olipa kerran Heikki, joka asui Thaimaassa. Heikki oli 42-vuotias sinkkumies. Hän oli jo pienenä unelmoinut Thaimaassa asumista. Häntä pidettiin jo lapsena erikoislaatuisena persoonana. Heikki rakasti Thaimaan ihmisiä, ruokaa, melua, yöelämää ja tietysti naisia. Heikillä oli ollut jo jonkin aikaa juttua Thaimaalaisen Yu-Phinin kanssa.

Eräänä päivänä Heikki päätti kosia Yu-Phiniä. Ei kulunut kauaakaan, kun Heikki ja hänen vaimonsa suunnittelivat häämatkaa. Heikki oli ajatellut yllättää morsiamensa viemällä hänet Kanariansaarille, Kukkalaaksoon. Yu-Phin rakastui Heikin kertomaan yllätykseen.

Seuraavana aamuna, häämatka oli varattu ja matkalaukut pakattu. Pariskunta oli valmiina lähtöön.
Pariskunnan saavuttua Kukkalaaksoon, he ihastuivat näkemäänsä. Kukkalaakso oli täynnä hymyileviä ihmisiä, jotka tanssivat auringonpaisteessa.

Häämatka sujui loistavasti. Pariskunta oli viettänyt suurimman osan ajastaan meren äärellä ottaen aurinkoa ja nauttien toistensa läsnäolosta. Yu-Phin oli tehnyt muutamia tuliaisostoksia sukulaisilleen, esimerkiksi t-paidan missä oli mörön kuva.

Kotiin palatessaan Heillä riitti kerrottavaa sukulaisilleen. Yu-Phin ja Heikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.

1 kommentti:

  1. Voisit lisätä novelliin kuvausta. Nyt teksti on hyvin lyhyitä virkkeitä ja lähinnä kronologista kerrontaa. Kuvailu voisi tuoda tekstiin tunnetta.

    VastaaPoista